POHJANTÄHTI JA ETELÄN RISTI

Kun muutama vuosi sitten julkaisin tiedon, että aion filmata Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla trilogian pohjalta kaksi elokuvaa, kysymykset joita se herätti, olivat kovin toisenlaisia kuin tänään. Jos unohdetaan ne pakolliset mutinat siitä, kuinka Koivusalo voi filmata Linnaa, niin suurin osa ihmettelystä liittyi kirjan teemoihin ja niiden vanhenemiseen.
”Onko tuollaisten asioiden käsittely enää ajankohtaista? ” ”Onko niillä mitään tarttumapintaa nykypäivään?” Eikö teoksen koko problematiikka ja kysymyksenasettelu ole jo mennyttä maailmaa.?”  
”Tähän aiheeseen olisi pitänyt tarttua -90 luvun laman rampauttaessa yhteiskuntaa ja kansaa, ei nyt kun maan bruttokansantuote kasvaa kohisten, työttömyys on käytännössä kadonnut ja kansaa kahteen leiriin jakanut kuilu on hyvinvoinnin myötä katoamassa.”
Tuntuuko yhtään siltä, että nuo edellä esitetyt kyseenalaistukset voisivat kenties olla nyt puolestaan aavistuksen verran vanhentuneita ja tarttumapinnaltaan kovin kapoisia nykypäivään?
Vanhentuneita vain vuodessa, parissa.

Kuinka kirkasotsaiselta tuntuukaan ajatus, että niin yhteiskunta, ihminen, kuin kansainvälinen yhteisökin olisi ollut vääjäämättä muuttumassa pysyvästi hyväksi.
Utopia toteutuisi vihdoinkin: Oman edun tavoittelu katoaisi maailmasta. Hyvinvointi leviäisi tasaisesti kaikille kansoille ja kaikkiin kansankerroksiin. Sen myötä konfliktit tukehtuisivat omaan tarpeettomuuteensa.
Tällaisessa auvolassa saisi jokainen keskittyä toteuttamaan itseään ja omaa individualismiaan, tuota isemeistä vaarallisinta, jossa sallivuus ja suvaitsevaisuus ovat vain välinpitämättömyyden vale-asu.
Niinpä niin ja minä olen sentään aina ollut optimisti.

On muuten mielenkiintoista että kirjoittaessaan trilogiaansa, Väinö Linna kamppaili sen epäilyksen kanssa, että kirjoittaako hän vanhentunutta tekstiä, teemoista jotka eivät tuntuneet kovin mediaseksikkäiltä tuona modernistien aikakautena ja sen hän sai kirjan kritiikeissä myös armotta kokea.
Nyt on helppo todeta, kuinka teksti on säilyttänyt tuoreutensa ja ajankohtaisuutensa läpi vuosikymmenten.
Sen hieno ja tarkka ihmiskuvaus, erilaisten motiivien esilletuominen, se humaani ote ja inhimillisyys joka romaanista välittyy, on aina ajatonta.
Aivan romaanista on kyse, kaunokirjallisesta teoksesta ei historiankirjasta.
Pohjantähti ottaa pienen ihmisen näkökulman ja peilaa sen kautta historian murrosta. Juuri tuo pienen ihmisen perspektiivi ei ollut kirjan ilmestymisen aikoina itsestäänselvyys.
Oli kovin kanonisoitua kuka ja kuinka maamme historian käännekohdista sai kirjoittaa.

Ellei pienen ihmisen puolesta puhumien ole ajankohtaista aina ja kaikkialla, niin silloin se vasta ajankohtaista onkin.  

On välttämätöntä, että asioita tarkastellaan aina uudesta näkökulmasta, maailma muuttuu ja kulissit vaihtuvat, mutta ihmisen muuttumiselle yhdeksänkymmentä vuotta on kovin lyhyt aika.
Ei evoluutiokaan ehdi ihan siihen hätään, vaikka sen voima käsittämättömän onkin.
Naapuristamme on Neuvostoliitto peruutettu ja jo se luo väkisinkin uuden lähestymiskulman Linnan tekstiin. Kaikkitietävä jälkiviisaus ei ole viisautta ellei menneestä opita mitään.
Kuinka monessa maailmankolkassa tälläkin hetkellä kipuillaan samaisten ongelmien kanssa. Kosovo vietti juuri vasta itsenäisyytensä yksivuotispäivää ja sitä juhlittiin esimerkiksi nuorten miesten voimin, itsenäisyyden tunnuksilla ja vaakunoilla koristettuja lippuja heilutellen, ei torvet soiden urheilu-autoista käsin, vaan täyteen ahdetuista hevosvetoisista kärryistä iskulauseita huutaen.

Kysymys oikeudesta oman työntuloksiin ja ihmisarvoiseen elämään on akuutti ympäri maailmaa.
Länsimailla on mahdottomalta tuntuva tehtävä kertoa hyvinvoinnista vasta haaveileville kansoille, että maapallomme ei kestä sitä että tekin rupeatte vaatimaan samanlaista elintasoa kuin meillä on.
Ja te Aasian suuret talousmahdit, jotka olette keikauttaneet pallomme finanssitasapainon uuteen asentoon ja talouden kompassineulan osoittamaan uuden napa-alueen löytyvän nyt aivan eri kolkilta kuin vielä hetki sitten. Teille me sanomme, että kasvakaa toki ja tehkää halvalla hyödykkeitä meillekin, pitäkää valuuttavirrat liikkeessä, mutta on kohtuutonta vaatia kaikille kansalaisillenne sähköä, jääkaappia, viihde-elektroniikkaa, jopa autoa. Ettetkö tosiaan ymmärrä, ettei maapallon sietokyky enää kauan kestä, jos te alatte porukalla keskiluokkaistua ja vaatia meille ainaisnautintaoikeudeksi tarkoitettuja asioita.
Ainaisnautintaoikeus on tarkoitettu ainaiseksi, toisin kuin ainaishautapaikka, joka voidaan hyvin kierrättää, koska siitä maksanut vainaja ei sitä enää tiedä.
Ettekä tietäisi tekään mitään hyvinvoinnista jonka mailtanne imetyt luonnonvaranne ovat meille suoneet, ellemme me olisi teitä löytäneet. Teitä ei olisi edes olemassa, jos me emme olisi löytäneet teitä ja teidän maitanne.

Myymme myös mielellämme teille demokratian, se on ihan kätevä käyttöjärjestelmä.
Tosin teille toimitettava demokratia on vasta demo kratia ja sen käyttöliittymä ei ole yhteensopiva omamme kanssa. Voitte kuitenkin omassa järjestelmässänne käyttää sitä keskenänne. Sen käyttäjävaltuudet eivät riitä siihen, että meidän pitäisi suhtautua teihin demokraattisesti ja sopia pelisäännöistä teidän kanssanne. Mutta se riittää mainiosti siihen että me voimme katsoa ihmisoikeusasianne siltä osin hoidetuiksi, ettei niin kiusallisten pikkuasioiden tarvitse enää estää kaupankäyntiä, puoli-ilmaisen työvoimanne riistämistä ja luonnonvarojenne hyödyntämistä.

Timo Koivusalo 06.06.2009